Sähläilyä

Noi ei oikeasti kovin paljoa sähläilyä, suurin osa ajoista menee ihan mallikkaasti. Mutta sellaisesta tulee tylsiä postauksia.

---

Sen arvioiminen, milloin punaisiksi vaihtuviin valoihin pitää pysähtyä ja milloin niiden läpi voi vielä laillisesti ajaa, on minulle ollut aina hieman hankalaa. Autokouluaikana pysähdyin pari kertaa melkein kuin seinään kun refleksinomaisesti jarrutin kovaa valoihin. Ajokokeessa puolestaan ajoin sen verran myöhäisillä vihreillä valoihin, että ajattelin että hylsy tulee (tutvon mielestä ajoin oikein). Yleensä ajan mielummin läpi jos en ole varma pysähtymisestä, joskus lopetan jarrutuksen kesken kun huomaan ettei pito riitä, mutta joskus tulee tehtyä aika rajujakin jarrutuksia.

Kerran näin kävi, kun tulin Vapaudenkatua Tourulan suunnasta tarkoituksena kääntyä Kalevenakadulle. Siinä on kääntyvien kaista erotettu korokkeella muusta tiestä, ja kääntyjillä on omat liikennevalot. Valot vaihtuivat minun lähestyessäni keltaiseksi ja sitten punaiseksi, ja pysäytin. Täytyy sanoa, että niillä rajoilla oli etten olisi itse ajautunut pääopastimen ohi. Pydähdyttyäni huomasin, että takanatulija joutui väistämään vasemmalle. Mahtoiko turvaväli olla kunnossa? Totta puhuen autokoulussa minua kehoitettiin aina tarkistamaan peilistä risteystä lähestyttäessä että onko takanatulija turvallisen kaukana, mutta enhän minä sitä yleensä muista, Toisaalta se on varmaan niinkin, että kun kääntyjä jarruttaa siinä joka tapauksessa, voi pysähdys tulla takanatulevalle yllätyksenä, jarruvalot kun eivät siltä varoita.

Samassa tilanteessa kävi vielä niinkin, että meidän takaa tuli paloauto vilkut ja sireeni päällä. Rauhallisesti tarkastin, mahtaako se mahtua vierestä. Sekä minä että takanatullut lähdimme suunnilleen yhtä aikaa liikkeelle punasia päin. No, eipä siinä mitään. Yllätyksekseni huomasin, että takanani ajanut pysähtyi jalkakäytävälle tietä antaakseen. Minusta se oli tarpeetonta, Kalevankadulla on siinä kohdassa kolme kaistaa tilaa.

---

Kävin jouluna Helsingissä äitiäni tapaamassa – kerran sain kaivaa Punton (hehtaariarviolla) puolimetrisestä hangesta. Käytin pyhien tilaisuutta hyväkseni, ja kävin keskustassa harjoittelemassa. Silloinhan Helsingissä oli liikennettä vain Jyväskylän arkiruuhkan verran! Huomasin taas kerran totuuden, jonka havaitsin ensimmäisen kerran ajaessani Tampereella viime keväänä: on kätevää, että liikennesäännöt on samat Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä. Tosin Helsingissä tuo pitää vain osittain paikkaansa (ratikat, ja lisäksi Helsinki on Suomen liikennesääntölaboratorio). Erikoisuuksista pääsin testaaman tuon viikon aikana lähinnä Pohjolan aukiota; en oikein keksinyt mitään hyvää syytä ajaa Haagan liikenneympyrässä taikka Kivihaan tunnelissa.

---

Vain kerran olen saanut Puntoa houkutella käyntiin. Kovillakin pakkasilla se on muuten käynnistynyt, mitä nyt käyntiääni on tällöin tavallista rosoisempi. Kerran moottori ei kuitenkaan työpaikalta lähtiessä halunnut käynnistyä. Pakkasta taisi juuri silloin olla lähemmäs 30 astetta. Käynnistysmoottori pörähti pari kertaa laiskasti, sitten koko sähköjärjestelmä kaatui hetkeksi, minkä jälkeen käynnistysmoottori pyöri iloisesti mutta käynnistymisestä ei ollut merkkiäkään. Ladan omistamisesta on se hyöty, että tiedän, mitä tällöin pitää tehdä (se opetettiin Samaran käsikirjassa – Punton käsikirja ei mainitse ongelmaa sanallakaan): annoin auton levätä hetken, ja yritin sitten uudestaan. Kolmannella yrityksellä myös sytytykseen tuntui riittävän virtaa. Lopputulos: auto käynnissä, ajotietokone nollautunut, samoin kello. Mutta kotiin pääsin ongelmitta (ajoin pitkän lenkin akkua ladatakseni).

---

Kerroinko jo, kuinka kerran onnistuin sammuttamaan liikkuvan Punton moottorin? Jyväskylän Vesangantiellä välillä Paloasemankatu – Nisulankatu on alamäki ja alamäessä bussipysäkki. Ajelin ehkä kolmantena bussin perässä mäkeä alas, ja sehän rotjake pysähtyi siihen pysäkille. Minulla oli ihan mukavasti turvaväliä, joten himmailin vain ja odottelin että se pääsee taas liikkeelle, kun arvelin ettei sillä kovin kauaa mene (eikä mennyt). Vaihde oli 4 ja hidastelin jarrupolkimen avulla kytkin ylhäällä (vastavetona sille, että yleensä poljen kytkintä turhan aikaisin). Noh, moottori ei siitä tykännyt vaan rupesi yskimään. Tajusin siinä kohtaa, että vaihde saisi olla pienempikin, laitoin kytkimen pohjaan vaihtamista varten ja moottori sammui siihen! Autossa vauhtia n. 30 km/h. Samalla bussi lähti. Hetken verran meni, että sain moottorin taas käyntiin. Takanatulija jo oli melkein minua ohittamassa, mitä mahtoi ajatella.

Tarinan opetus? Sitä kytkintä saisi käyttää ennen kuin moottori rupeaa yskimään. Jälkikäteen mietin, että olisi sen varmaan saanut käyntiin vaan nostamalla kytkimen, mutta toisaalta käskikirja jyrkästi kieltää mäkistartit.

Lunta ja pimeää

Tänään oli ensimmäinen kunnon lumisade Jyväskylässä. Pienempiä yrityksiä on ollut muutama aiemminkin.

Pääsin päivän työstä (käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä) myöhään iltapäivällä. Ajelin sitten pari tuntia ympäri Jyväskylää testaamassa lumiajamista. Sainhan ajokortin talviaikana, mutta ajorutiinini on kehittynyt kesäkeleillä.

Ensimmäinen havaintoni oli, että Punto on aika helppo ajettava lumella. Suuntavakaus kovissa jarrutuksissa on erinomainen, ja pidon loppumisen tuntee aika hyvin takamuksessa (jopa ohjaustehostimen CITY-asennolla!). Yllättävän hankalaa oli pidon rajalle pääseminen edes tahallaan[*], tosin se varmastikin tulee helpottumaan talven edetessä.

[*] Tein testit tilanteissa, joissa muita tienkäyttäjiä ei ollut kovin lähellä, ja varsin pienissä nopeuksissa. Tein runsaasti kovia jarrutuksia, useita lukkojarrutuksiakin (ABS:ää tässä Puntossa kun ei valitettavasti ole) – yleeensä paikoissa, joissa nopeutta piti muutenkin hidastaa. Tein myös muutaman kiihdytyskokeen, joissa tarkoituksena oli vetävien pyörien pidon menetys. Ja etuveto-Punto kyllä puski kun tarpeeksi yritti (mutta yritystä kyllä vaadittiin). Sivuttaispidon rajoille en mennyt kertaakaan – se on liian vaarallista liikenteessä.

Toinen havainto oli, että liian monelta jalankulkijalta puuttuu heijastin. Kerran esimerkiksi ajoin suojatien yli ja huomasin suojatielle tulossa olevan jalankulkijan vasta ollessani kohdalla – hän oli sen verran kaukana, että rutiininomainen suojatien päiden tarkastus ei häntä paljastanut eikä tilanteessa ollut varsinaista vaaraa, mutta säikähdin kyllä kovasti! Onneksi minä en hätkähdä säikähdyksestä, tai olisin pian ollut Myllyjärventien ojassa...

Kolmas havainto oli, että järkyttävän monessa autossa on valot rikki.

Katsastus

Punton katsastusajan alkaminen oli parin viikon päässä, kun sen ostin. Auto oli liikkeessä huollettu ja tarkastettu, eikä se ollut minulle aiheuttanut mitään ongelmia, joten en ollut huolissani. Halusin silti katsastaa auton mahdollisimman pian, jotta voisin tarvittaessa valittaa myyjälle ongelmista.

Vein auton K1-Katsastuksen Keljon toimipisteeseen perjantaina illalla. Ennen katsastusta ajoin lenkin auton lämmittämiseksi. Hiljaista oli katsastusasemalla, lisäkseni oli vain toinen katsastettava, eikä lainkaan jonoa. En joutunut odottamaan muutamaa minuuttia kauemmin katsastuksen alkua. Tällä kertaa lähdin koeajokierrokselle mukaan.

Katsastaja puheli Fiatista siinä kuin minä normaalisti puhun Puntosta. Kysyi, oliko Fiat toiminut. Ihmetteli kevyttä ohjausta ja oli suorastaan hämmästynyt kun kerroin, että ohjauksessa oli silloin raskaampi moodi päällä. Seuraavaksi ajettiin dynamometrille. Etujarrut ja eri signaalivalot toimivat kunnolla.

Takajarrut saivat huonomman tuomion. "Saisi olla enemmän." Katsastaja laittoi käsijarrun päälle ja ajoi katsastustalon ympäri ja uudestaan dynamometrille. "Juuri ja juuri." Sain käskyn jarruttaa silloin tällöin oikein kovaa, kunhan ensiksi tarkistan peilistä, ettei takana ole ketään. Katsastaja arveli, että auto on seissyt liikkeessä jonkin aikaa.

Pakokaasutestit menivät läpi. Nosturilla autoa heiluteltiin ja sen pyöriä yritettiin repiä irti. "Alusta on hyvän näköinen, niin kuin tämänikäisessä autossa pitääkin olla." Moottorin öljypohja oli rasvainen, ja sain kehoituksen kysyä merkkihuollosta seuraavalla kerralla siitä. Tosin itse luulen että kyse on Punton helmasynnin – öljypohjan ruostumisen – ehkäisystä, siihen kun suositellaan juuri pohjan rasvaamista.

Läpi meni puhtain paperin. Seuraava katsastus lokakuun 2010 ja helmikuun 2011 välillä.

Kuinka ladailijasta tuli puntoilija

Sain ajokortin viime tammikuussa. Se on oma tarinansa se.

Itsenäistä harjoittelua varten piti ostaa auto. En kuitenkaan silloin rohjennut ottaa velkaa, joten ostin 1.500 eurolla yhdeksän vuotta vanhan Lada Samaran. Se oli kova koulu se: autossa oli jos jonkinmoista vikaa ja kirsikkana koko homman päällä ikävä ruosteongelma. Ajelin sillä kuitenkin muutaman kuukauden kohtuullisen tyytyväisenä.

Kesäkuussa mitta tuli täyteen mutta en oikein uskonut, että Samarasta olisi käsirahana juurikaan hyötyä, joten piti odottaaa muutama kuukausi että kertyisi säästöjä.

Syyskuussa ja lokakuun alussa rupesin aktiivisesti etsimään korvaavaa autoa. Kyselin mm. Delta-Autolta uudesta Pandasta, mutta en saanut siihen vastausta (jälkiviisaasti syy on aika selvä). Haaveilin myös muista uusista superminiautoista (kuten Alto, Getz, Aygo), koska ne olisivat juuri ja juuri budjetoitavissa. Mutta haaveeksi se olisi jäänyt ellei...

Samaran talvirenkaat olivat Gummiseppien rengashotellissa kausisäilytyksessa. Sain sieltä sellaista viestiä, että renkaat ovat vaarallisen kuluneet. Totesin, että joko ostan Samaraan uudet renkaat tai ostan uudemman auton, jompi kumpi ennen talvirengaskauden alkua.

Eilen, siis torstaina 8.9., laskeskelin säästöjäni ja maksukykyäni ja totesin, että Delta-Autolla myynnissä ollut vuoden 2004 Fiat Punto 60 Easy 3d olisi juuri ja juuri maksukykyni rajoilla. Ihastuin ajatukseen autosta, joka on juuri huollettu ja jossa on 12 kuukauden ajan Delta auttamassa mahdollisten ongelmien ajan (käyttöturva). Auto näytti myös kuvassa hyvältä, ja sen tiedot näyttivät toimivilta. Laitoin Deltan automyyjälle aamulla sähköpostia, ja sain keskipäivällä vastauksen. Iltapäivällä menin Deltan myymälään katsomaan autoa.

Koeajolenkkinä ajoin Itä-Päijänteentie – Vaajakoskentie – Seppäläntie – Kangasvuorentie – Pupuhuhdantie – Kangasvuorentie – Seppäläntie – Rantaväylä – Vaajakosken moottoritie – Vaajakosen liikenneympyrä – Vaajakosken moottoritie – Rantaväylä – Seppäläntie – Vaajakoskentie – Itä-Päijänteentie. Kävin Pupuhuhdan mäessä testaamassa auton mäkikykyä – saman testin olin tehnyt Samarallekin – ja moottoritiellä testasin maantieajoa. En tiedä, miten Punto vertautuu muihin oikeisiin autoihin, mutta Samaraan verrattuna se oli suorastaan taivaallinen. Kauppojen jälkeen kävin siirtämässä viimeisen kerran Samaraa, ja kyllä Samaralla ajaminen oli Punton jälkeen tuskaa!

Autoni on nyt siis Fiat Punto 60 Easy 3d, mittarissa 107 tkm ja käyttöönotto helmikuussa 2004. Väri on tummansininen metallinhohto ja fiilis tuhat kertaa Samaraa parempi.

Tässä blogissa puntoillaan!