Friday, November 6, 2009

Lunta ja pimeää

Tänään oli ensimmäinen kunnon lumisade Jyväskylässä. Pienempiä yrityksiä on ollut muutama aiemminkin.

Pääsin päivän työstä (käräjäoikeuden lautamiehen tehtävästä) myöhään iltapäivällä. Ajelin sitten pari tuntia ympäri Jyväskylää testaamassa lumiajamista. Sainhan ajokortin talviaikana, mutta ajorutiinini on kehittynyt kesäkeleillä.

Ensimmäinen havaintoni oli, että Punto on aika helppo ajettava lumella. Suuntavakaus kovissa jarrutuksissa on erinomainen, ja pidon loppumisen tuntee aika hyvin takamuksessa (jopa ohjaustehostimen CITY-asennolla!). Yllättävän hankalaa oli pidon rajalle pääseminen edes tahallaan[*], tosin se varmastikin tulee helpottumaan talven edetessä.

[*] Tein testit tilanteissa, joissa muita tienkäyttäjiä ei ollut kovin lähellä, ja varsin pienissä nopeuksissa. Tein runsaasti kovia jarrutuksia, useita lukkojarrutuksiakin (ABS:ää tässä Puntossa kun ei valitettavasti ole) – yleeensä paikoissa, joissa nopeutta piti muutenkin hidastaa. Tein myös muutaman kiihdytyskokeen, joissa tarkoituksena oli vetävien pyörien pidon menetys. Ja etuveto-Punto kyllä puski kun tarpeeksi yritti (mutta yritystä kyllä vaadittiin). Sivuttaispidon rajoille en mennyt kertaakaan – se on liian vaarallista liikenteessä.

Toinen havainto oli, että liian monelta jalankulkijalta puuttuu heijastin. Kerran esimerkiksi ajoin suojatien yli ja huomasin suojatielle tulossa olevan jalankulkijan vasta ollessani kohdalla – hän oli sen verran kaukana, että rutiininomainen suojatien päiden tarkastus ei häntä paljastanut eikä tilanteessa ollut varsinaista vaaraa, mutta säikähdin kyllä kovasti! Onneksi minä en hätkähdä säikähdyksestä, tai olisin pian ollut Myllyjärventien ojassa...

Kolmas havainto oli, että järkyttävän monessa autossa on valot rikki.

1 comment:

  1. Ja vittumaisen moni teini käyttää sumuvaloja lisävalojen sijasta.

    ReplyDelete