Aamulla tiesin jo, ettei homma voi mennä putkeen. Oli nimittäin kauhea hermostus ja jännitys, kun lähdin bussilla autokoululle arvioivaa ajoa varten. Yritin rauhoitella itseäni, mutta jostain syystä alitajuntani kohteli tilannetta kuin inssiajoa. Typerää.
Ja eihän se mennyt putkeen. Sain valita itse reitin Maanmittauslaitoksen parkkipaikalle, ja tietenkin lähdin (typerä minä) kiipeämään Kilpisenkatua ylös. Vaikka koulun Audilla tuli ykkösvaiheessa ajettua paljon, oli mäkilähtö erittäin haasteellista, ja sammutin valoihin ainakin kahdesti. Eh.
Maanmittauslaitoksen parkkipaikalta lähdettiin ajamaan taloudellisuuslenkkiä Viitaniemeen ja takaisin. Sain ajaa sen omin neuvoin. Toinen samanlainen lenkki ajettiinkin sitten opettajan ohjeiden mukaan, ja tarkoitus oli saada kulutus laskemaan. Mutta minähän sähläsin niin pahasti, että jälkimmäisellä kierroksella kulutus oli reilusti suurempi!
Ensimmäisen taloudellisuuslenkin keskinopeus oli 23 km/h ja keskikulutus 7,9 l/100km, toisen lenkin keskinopeus 20 km/h, keskikulutus 8,7 l/100km. Koulun Audin yhdistetty kulutus on 6,0 l/100km. Ajoin saman lenkin vielä parina seuraavana päivänä Puntolla opettajan neuvoja parhaani mukaan yksikseni noudattaen, kulutus oli 5,8 l/100 km ja 5,3 l/100km; näistä ensimmäinen oli suunnilleen samanlaisessa liikennemäärässä kuin arvioiva. Punton yhdistetty kulutus on 5,7 l/100km.
On muuten hauska kuinka takana ajavat hermostuvat, kun itse himmailee valoja lähestyttäessä. Kouluautolla ajaessa ei näitä esiintynyt, mutta Puntoa pariinkin kertaan lähdettiin ohittamaan punaisten valojen lähestyessä.
Taloudellisuuslenkiltä siirryttiin Rantaväylälle ja sitä kautta keskustaan ja koululle.
Palautteessa totesin monta kertaa, että en ole vuoteen ajanut niin huonosti kuin arvioivassa. Opettajalle kai hermoilu arvioivassa on tuttua, mutta ihan varmasti tein jonkinlaisen ennätyksen.
Opettajan palaute keskittyi lähinnä terottamaan minulle, että ennakointini on minun heikoin alueeni. Tämän takia kakkosvaihe kannattaa: olen nimittäin pitänyt itseäni hyvänä ennakoijana. Ruokaa ajatuksille :)
Ai niin – ennen arvioivaa ajoa minulla teetätettiin tietokonepohjainen liikenteen vuorovaikutustesti. Siinä piti vastata kysymyksiin, joissa oli annettu liikennetilannekuva ja jonkun tilanteessa mukana olevan repliikki, ja tehtävänä oli valita itselleni parhaiten sopiva vastausrepliikki. Noh, yllättäen tulokseni on niin lähellä tilastollista keskiarvoa, etten pysty sitä siitä erottamaan: sosiaalista ja joustaaa tyyliä 43 % (paljon), ohjaavaa ja dominoivaa tyyliä 25 % (keskinkertaisesti), aggressiivista ja uhmaavaa tyyliä 6 % (vähän) sekä epävarmaa ja alistuvaa tyyliä 25 % (keskinkertaisesti).
Arvioivan ja palautteen jälkeen minulla oli vähäsen aikaa, ja kävin syömässä oikeustalon lounasravintolassa. Sen jälkeen lähdin ajamaan koulun volkkarilla toisen opettajan kanssa radalle – en nimittäin uskaltautunut radalle ohjaustehostinvikaisen Punton kanssa. Matkasta mainittakoon kuriositeettina amerikanrauta, joka ajeli edellämme suurimman osan aikaa: sillä oli nimittäin kahdeksankympin lätkä perässä. Opettaja totesi, että auto oli rekisteröity pakettiautoksi verotussyistä.
Radalla homma aloitettiin luokassa. Opettaja näytti onnettomuustilastoja ja videoita riskitilanteista. Jälkimmäisten kohdalla meidän piti yrittää tunnistaa, mitä riskiä oli kuvattu. Opettaja kehoitti meitä pysäköimään aina niin, että liikkelle lähdettäessä ei joudu peruuttamaan. Lisäksi opettaja kertasi radan toimintaohjeet.
Radalla oli meidän kuuden oppilaan lisäksi myös toisen koulun kuuden hengen ryhmä. Ryhmien opettajat järjestivät kaikille näyttöjä: oman ryhmäni opettaja juonsi ja toisen koulun opettaja ajoi. Ensiksi jarrutusmatkoja eri nopeuksilla. Opettaja meni seisomaan siihen kohtaan, johon auto oli pysähtynyt 50 km/h:n nopeudesta, ja vitsaili että kuskina on kilpailevan firman kaveri. Noh, 40 km/h:n nopeudesta auto pysähtyi todella kauas opettajasta. Sitten nukke sai kunnian olla jalankulkijana samassa kohtaa, kun auto tuli jarrutukseen 60 km/h nopeudesta. Komea kaari. Väistötehtävää näytettäessä meidän piti kiinnittää huomio siihen, kuinka vähän pyörät kääntyvät.
Meidän ryhmämme teki ensiksi kaarretehtäviä kun toinen ryhmä ajeli suoralle. Ideana oli tutkiskella, miten auto kääntyy tiukassa mutkassa liukkaalla ja kuinka tiukassa mutkassa auton saa hätätilanteessa pysähtymään liukkaalla. Harjoitukset vahvistivat käsityksen, joka minulle oli jo iskostunut ykkösvaiheen ratakerralla: liukkaalla ei tiukkaan mutkaan kannata ajaa juuri 25 km/h korkeammalla nopeudella.
Kahvitauon jälkeen menimme ajamaan suoraan. Yllätyin jarrutusmatkatehtävässä, kuinka hitaasti kouluauto pysähtyi – sillä oli yksi pisimmistä jarrutusmatkoista koko porukasta. Myöhemmin kuulin, että autolla on kovaa kulutusta kestävät renkaat ja niiden pito ei puolestaan ole huippuluokkaa. Toisaalta kesärenkailla harvemmin joutuu ajamaan kastellulla muovipinnalla :-)
Väistötehtävät olivat päivän paras anti. Ajoin autokouluautolla, jossa oli ABS-jarrut, omassa Puntossani oli perinteiset. Pääsin siis opettelemaan absiauton käyttäytymistä, ja väistötehtävässä sen eron huomaa todella hyvin. Kun Puntolla ensin jarrutetaan ja sitten käännetään, pitää absiautolla aloittaa käänäminen heti jarrutuksen alussa. Ja opettajan näytössä osoittama pointti oli aivan tosi: auto puskee aluksi aika rankasti, joka helposti saa kääntämään rattia liikaa, mutta oikea tekniikka on kääntää sen verran kuin oikeasti on tarve ja odottaa puskemisen päättymistä rauhallisesti.
Lopuksi kiersimme porukalla turvallisuustilan, jossa oli esillä erilaista onnettomuuksiin ja autoturvallisuuteen liittyviä näyttelyesineitä. Testattavia laitteita oli kaksi: vekotin, jolla simuloitiin äkkipysähdystä 5 km/h:n nopeudesta, ja toinen vekotin, jolla saattoi kokea, miltä auton kääntyminen katolleen tuntuu. Ryhmästämme laitteita käytti vain yksi tyttö ja yksi poika, me muut katsoimme vierestä. Kuulemma pysähdys oli aika kauhea jo tuostakin nopeudesta. Näimme myös peräänajokolariin joutuneen auton, hirvikolariin joutuneen auton sekä lavastetun filmin kolarissa vaikeasti vaamautuneesta nuoresta tytöstä. Koko ryhmämme allekirjoitti sitoumuksen olla ajamatta kännissä. Mainittakoon myös vaaka, joka mittasi punnittavan "painoa" 50 km/h:n nopeudessa. Hurjia ovat luvut.
Mainittakoon sivunmennen, että erään energiajuoman mainosauto kävi jakamassa meille mainostölkillisen juomaa.
Arvioivan lenkki oli Kilpisenkatu–Yliopistonkatu–Puistokatu–Lohikoskentie–Kankaankatu–parkkipaikka–(Kankaankatu–Lohikoskentie–Rajakatu–Sepänkatu–Viitaniementie–Nisulankatu–Rajakatu–Lohikoskentie–Kankaankatu–parkkipaikka)^2–Kankaankatu–Lohikoskentie–Vapaaherrankatu–Nelostie–Rantaväylä–Hannikaisenkatu–Kilpisenkatu.
Pysyvä ajokortti tulee tämän kuun lopulla.
Sunday, September 5, 2010
Wednesday, August 25, 2010
Telakalla
Punto on jo useamman kuukauden varoitellut ohjaustehostimen viasta. Vuosihuollon yhteydessä pyysin diagnoosin. Kyse oli silloin ohimenevästä viasta, jota ei tarvitse vielä korjata, mutta jos vika pahenisi, tehostin pitää vaihtaa (kustannus suuruusluokkaa tonni).
No, eilen paheni. Tehostin meni tilttiin kesken ajon ja ohjaus oli erittäin raskas. Buutti (eli sammutus ja uudelleenkäynnistys) auttoi mutta varoitusvalo palaa jatkuvasti.
Punto on nyt toistaiseksi telakalla odottamassa korjausta. Autolla voi ajaa mutta sen kanssa pitää olla varovainen.
(Ja huomenna on autokoulun II vaihe. Piti pulittaa 80 euroa ylimääräistä autokoulun auton vuokraa varten kun ei Puntolla voi oikein nyt mennä radalle.)
No, eilen paheni. Tehostin meni tilttiin kesken ajon ja ohjaus oli erittäin raskas. Buutti (eli sammutus ja uudelleenkäynnistys) auttoi mutta varoitusvalo palaa jatkuvasti.
Punto on nyt toistaiseksi telakalla odottamassa korjausta. Autolla voi ajaa mutta sen kanssa pitää olla varovainen.
(Ja huomenna on autokoulun II vaihe. Piti pulittaa 80 euroa ylimääräistä autokoulun auton vuokraa varten kun ei Puntolla voi oikein nyt mennä radalle.)
Sunday, April 18, 2010
Löysin soratiet
Maanantaina töihin mennessäni otin hetken mielijohteesta varsin pitkän reitin. Ajoin Keltinmäestä Isolahteen, sieltä Tikkalaan ja seututien 607 kautta Korpilahdelle, josta ysitietä takaisin kaupunkiin. Nuo pienemmät tiet antavat aivan toisella tavalla haastetta ja harjoitusta kuin kaupungin kadut tai hyvät valtatiet. Olenkin sen jälkeen ajanut tuon tien jo useampaan kertaan (lompakko itkee...).
Melkoinen oli hämmästykseni, kun Tikkalasta poistuttaessa tie muuttui sorapäällysteiseksi ralllipoluksi.
View Larger Map
Kyseessä on seututie eli kolmannen luokan maantie, heti valtateiden ja kantateiden jälkeen. Tien rallipolkumaisuus yllätti. Tiellä on lähes koko matkalla yleisrajoitus 80 km/h.
View Larger Map
Seuraavaan mutkaan on helppo ajaa ylikovaa.
View Larger Map
Tie on aivan korvessa.
View Larger Map
Tie on uskomattoman mäkinen. Seuraavassa kuvassa näkyvä mäki on niin jyrkkä sekä alas- että ylöspäin ja sen laakso on niin pieni, että kun otin ensimmäisellä ajokerralla alamäessä vauhtia sinne sallittuun 80 km/h:iin asti (tarkoituksena antaa sen hidastua ylämäessä), pohjalta noustettaessa veri pakeni päästä. Tunne oli erittäin hurja.
View Larger Map
Tie tulee Korpilahdelle Petäjävedeltä. Petäjäveden suunnalla tie ylittää Piesalanjoen, jossa on juuri näinä aikoina komea koski (ei tosin tässä Googlen kuvassa yhtä komea):
View Larger Map
Soratiellä ajamisen kokemuksen voisi päätiellä saada ajamalla tuhatta ja sataa (siis 200 km/h ja yli), mutta soratiellä se on laillista (ja fiksusti tehtynä turvallistakin!). Kun kerran ajoin soratieltä ysitielle, oli muutos kuin olisi sohvalle mennyt löhöämään.
Alan ymmärtää myös (mutta en hyväksy) miksi jotkut autoilijat haukkuvat nopeusrajoituksia. Seututie 607 on kapea, mutkainen ja mäkinen soratie, Keltinmäentie on leveä, suora ja tasainen asfalttitie. Seututiellä 607 kevyt liikenne ajaa muun liikenteen seassa, Keltinmäentiellä on kasvillisuudella autotiestä erotettu kevyen liikenteen väylä. Keltinmäentien pitkällä suoralla ei ole juuri edes tietä ylittäviä jalankulkijoita, sillä tien toisella puolella on metsää. Toki liikennemäärät ja lähellä olevan asutuksen määrä on aivan eri luokkaa. Seututie 607:llä on lähes koko matkan 80 km/h:n yleisrajoitus, Keltinmäentie kuuluu 40 km/h:n nopeusrajoitusalueeseen.
What can I say? Soratiellä on hauskaa.
Melkoinen oli hämmästykseni, kun Tikkalasta poistuttaessa tie muuttui sorapäällysteiseksi ralllipoluksi.
View Larger Map
Kyseessä on seututie eli kolmannen luokan maantie, heti valtateiden ja kantateiden jälkeen. Tien rallipolkumaisuus yllätti. Tiellä on lähes koko matkalla yleisrajoitus 80 km/h.
View Larger Map
Seuraavaan mutkaan on helppo ajaa ylikovaa.
View Larger Map
Tie on aivan korvessa.
View Larger Map
Tie on uskomattoman mäkinen. Seuraavassa kuvassa näkyvä mäki on niin jyrkkä sekä alas- että ylöspäin ja sen laakso on niin pieni, että kun otin ensimmäisellä ajokerralla alamäessä vauhtia sinne sallittuun 80 km/h:iin asti (tarkoituksena antaa sen hidastua ylämäessä), pohjalta noustettaessa veri pakeni päästä. Tunne oli erittäin hurja.
View Larger Map
Tie tulee Korpilahdelle Petäjävedeltä. Petäjäveden suunnalla tie ylittää Piesalanjoen, jossa on juuri näinä aikoina komea koski (ei tosin tässä Googlen kuvassa yhtä komea):
View Larger Map
Soratiellä ajamisen kokemuksen voisi päätiellä saada ajamalla tuhatta ja sataa (siis 200 km/h ja yli), mutta soratiellä se on laillista (ja fiksusti tehtynä turvallistakin!). Kun kerran ajoin soratieltä ysitielle, oli muutos kuin olisi sohvalle mennyt löhöämään.
Alan ymmärtää myös (mutta en hyväksy) miksi jotkut autoilijat haukkuvat nopeusrajoituksia. Seututie 607 on kapea, mutkainen ja mäkinen soratie, Keltinmäentie on leveä, suora ja tasainen asfalttitie. Seututiellä 607 kevyt liikenne ajaa muun liikenteen seassa, Keltinmäentiellä on kasvillisuudella autotiestä erotettu kevyen liikenteen väylä. Keltinmäentien pitkällä suoralla ei ole juuri edes tietä ylittäviä jalankulkijoita, sillä tien toisella puolella on metsää. Toki liikennemäärät ja lähellä olevan asutuksen määrä on aivan eri luokkaa. Seututie 607:llä on lähes koko matkan 80 km/h:n yleisrajoitus, Keltinmäentie kuuluu 40 km/h:n nopeusrajoitusalueeseen.
What can I say? Soratiellä on hauskaa.
Friday, February 26, 2010
Ratapäivä
Autokoulu Moottori on järjestänyt jo monena vuonna helmikuun lopulla ajokortillisille tarkoitetun ajoharjoitteluratapäivän. Osallistuin siihen tänään ensimmäistä kertaa.
Lähdin liikkeelle noin 10:20. Ensiksi puhdistin ikkunat kunnolla ja tarkastin pikkiriikkisellä Bilteman mittarilla rengaspaineet. Sitten ajoin läheiselle kylmäasemalle, tankkasin ja tarkistin nesteet. Valitettavasti vesihana oli rikki, joten en voinut täyttää pesusäiliötä, mutta toisaalta, eipä tänään ollut pesunesteelle edes juuri tarvetta.
Varsinaiselle matkalle pääsin n. klo 10:45. Reittinä oli Rantaväylä–Vaajakosken moottoritie–tie E75–tie 610–Röksäntie–Joutsan seudun ratakeskus (JoSeMoRa). Perillä olin noin 11:50.
Ensimmäinen tunti meni kahvitellessa. Suorittajia oli noin tusina, ja autokoulun opettajia kolme. Suorittajien joukossa oli kolme työkaveriani sekä Poloisen Jenni.
Seuraavaksi opettajat tekivät näyttöjä: kahden kitkarenkaisen (ABS molemmissa, toinen etuveto ja toinen neliveto), yhden nastarenkaisen (ABS, etuveto?) sekä lisäksi ei-ABS-kitkarenkaisen henkilöauton jarrutusmatkat, Lisäksi demonstroitiin autokoulun kuorma-auton jarrutus (ei ABS) kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla kuormurikuski piti jarrut lukossa loppuun asti; kuormuri pyörähti oikein komeasti koko ympyrän. Toisella kerralla kuormuri vapautti jarruja tarpeeksi jotta auto pysyy suorassa. Yllättäen ABS oli huomattavasti nopeampi pysähtymään kuin perinteinen jarru (olin ollut siinä käsityksessä, että ABS häviää jarrutusmatkassa mutta voittaa ohjattavuudessa jarrutuksen).
Sitten ruvettiin ajamaan tehtäviä. Jokainen teki ensiksi saman jarrutuksen vuorollaan. Oma jarrutukseni Punton perinteisillä jarruilla päätyi suunnilleen samalle lukemalle kuin näyttöjen ABS-henkilöautot. Ratamestarina lipuna kanssa heilunut opettaja kehui nastarenkaitani.
Seuraavaksi tein useita väistötehtäviä. Ideana on siis ajaa tilanteeseen, jossa pitää väistää "yllättäen" vastaan tulevaa estettä ja sitten vielä palata nopeasti takaisin "kaistalle". Autokoulun liukkaan kelin kurssilla nämä harjoitukset menivät kokonaan pipariksi, kun autokoulun ABS- ja ESC-varustettu auto teki joka yrityksellä piruetteja. Tällä kertaa väistöt onnistuivat: tein neljä toistoa (kerran 60 km/h, kahdesti 70 km/h ja kerran 80 km/h), joista kolmella kerralla sain väistön tehtyä kunnialla ja kahdesti pääsin omalle kaistallekin. Ratamestarina toiminut opettaja antoi jokaisen toiston jälkeen palautetta, jonka ansiosta suoritustekniikka parani huomattavasti.
Yksi ongelma väistötehtävässä on: väistökäännös on niin nopea ja terävä, että hetkelliset gee-voimat ovat ihan kohtuulliset. Muutaman toiston jälkeen olo oli kuin lievän aivotärähdyksen jälkeen: hieman huonoa oloa ja lievää päänsärkyä. Mutta tauko selvitti sen ongelman.
Paluu lähtöpaikalle ajettiin rallisprinttirataa pitkin. Oli itse asiassa aika kivaa päästä testaamaan rata-ajoakin, vaikka en missään vaiheessa ottanut juuri riskejä. Loppuvaiheessa ajelin varsin puhtaita ideaalilinjoja (racing line) kohtuullisilla suoranopeuksilla (parhaimmillaan 50 km/h). Toki olisi kovempaakin päässyt, mutta en halunnut riskeerata ulosajoa. Kerran edelläni ajanut kaveri heitti autonsa perää aika komeasti ja taisi jopa pyörähtää piruetinkin kerran; sillä kertaa ajelin varovasti.
Tauon jälkeen väistötehtävä purettiin ja tilalle rakennettiin pujottelurata. Tein muutamia pujottelutehtäviä ja kaarretehtäviä. Tämän jälkeen päästiin leikkimieliseen kilpailuun:
Kilparata rakennettiin keiloilla koostumaan kolmesta osasta. Lähtö ja maali oli auton kokoinen ruutu. Ruudusta kohtuullisen matkan päässä oli pujottelurata. Pujotteluradan jälkeen tuli vielä yksi keila, joka piti kiertää päästääkseen takaisin pujotteluradalle. Kaikki suorittajat ajoivat autoliikkeeltä lainatulla neliveto-Audilla, jota osa oli jo aiemmin päivän aikana (mutta en minä) kokeillut. Sakkosekunteja sai, jos oikaisi radalla, tai kaatoi keilan, tai ei saanut autoa pysähtymään maaliruudun sisälle.
En halunnut ajaa ensimmäisenä, koska halusin nähdä muutaman suorituksen strategian muodostamista varten. Pian selvisi, että Audi pysähtyy hitaasti, ja useimmat ajoivatkin ruudun yli. Laskeskelin, että kymmenen sekunnin aikasakko on niin iso, että jarrutuksessa kannattaa ottaa varman päälle ja silti jää voitolle.
Taisin ajaa radan neljäntenä. Tuo Audi ei ollut lainkaan oma suosikkini: istuin oli mukava, mutta autoon oli ison miehen hankala sulloutua, eikä turvavyön laittaminen meinannut millään onnistua. Lopulta pääsin liikkeelle. Perusajatus ajossani oli se, minkä olen ratakuskien suusta monta kertaa kuullut: sladia kannattaa välttää.
Lähdin ensin varovasti, mutta kiihdytin sitten nopeasti pujotteluradalle. Otin vauhtia paljon pois jarruttamalla, mutta huomasin pian, että auto kyllä taipuu kohtuuvauhdissakin pujotteluun. Pujotteluradan jälkeen kiihdytin kääntöpaikalle, jonka puolestaan ajoin suhteellisen hitaassa vauhdissa (sladi, muistattehan). Paluupujottelukin meni ihan mallikkaasti. Lopussa melkein unohdin, että tämä Audi on hidas jarruttamaan, mutta muistin sen ajoissa: otin vauhdin pois juuri ruutuun tullessani ja rullasin ripeästi mutta jarrujen kannalta riittävän hitaasti ruutuun. Aikani oli 48 sekuntia.
Kilpailun jälkeen oli palkintojenjaon vuoro. Voittajan aika oli muistaakseni n. 39 sekuntia. Osoittautui, että aikani oli (monien muiden saamat sakot huomioonottaen) toiseksi paras. Tulin siis toiseksi. Palkinnoksi sain Audi-brändätyn ensiapulaukun. Kiitoksia!
Paluumatkalla satoi lunta, mutta muuten se meni ilman maininnan arvoisia sattumuksia.
Nyt olen väsynyt, ja iloinen toisesta sijasta. Ja toki myös kokemuksesta.
Lisäys: Poloisen Jenni on myös kirjoittanut päivästä. Mukana on myös kuvia! Itse olin liian keskittynyt suorittamiseen ottaakseni valokuvia.
Lähdin liikkeelle noin 10:20. Ensiksi puhdistin ikkunat kunnolla ja tarkastin pikkiriikkisellä Bilteman mittarilla rengaspaineet. Sitten ajoin läheiselle kylmäasemalle, tankkasin ja tarkistin nesteet. Valitettavasti vesihana oli rikki, joten en voinut täyttää pesusäiliötä, mutta toisaalta, eipä tänään ollut pesunesteelle edes juuri tarvetta.
Varsinaiselle matkalle pääsin n. klo 10:45. Reittinä oli Rantaväylä–Vaajakosken moottoritie–tie E75–tie 610–Röksäntie–Joutsan seudun ratakeskus (JoSeMoRa). Perillä olin noin 11:50.
Ensimmäinen tunti meni kahvitellessa. Suorittajia oli noin tusina, ja autokoulun opettajia kolme. Suorittajien joukossa oli kolme työkaveriani sekä Poloisen Jenni.
Seuraavaksi opettajat tekivät näyttöjä: kahden kitkarenkaisen (ABS molemmissa, toinen etuveto ja toinen neliveto), yhden nastarenkaisen (ABS, etuveto?) sekä lisäksi ei-ABS-kitkarenkaisen henkilöauton jarrutusmatkat, Lisäksi demonstroitiin autokoulun kuorma-auton jarrutus (ei ABS) kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla kuormurikuski piti jarrut lukossa loppuun asti; kuormuri pyörähti oikein komeasti koko ympyrän. Toisella kerralla kuormuri vapautti jarruja tarpeeksi jotta auto pysyy suorassa. Yllättäen ABS oli huomattavasti nopeampi pysähtymään kuin perinteinen jarru (olin ollut siinä käsityksessä, että ABS häviää jarrutusmatkassa mutta voittaa ohjattavuudessa jarrutuksen).
Sitten ruvettiin ajamaan tehtäviä. Jokainen teki ensiksi saman jarrutuksen vuorollaan. Oma jarrutukseni Punton perinteisillä jarruilla päätyi suunnilleen samalle lukemalle kuin näyttöjen ABS-henkilöautot. Ratamestarina lipuna kanssa heilunut opettaja kehui nastarenkaitani.
Seuraavaksi tein useita väistötehtäviä. Ideana on siis ajaa tilanteeseen, jossa pitää väistää "yllättäen" vastaan tulevaa estettä ja sitten vielä palata nopeasti takaisin "kaistalle". Autokoulun liukkaan kelin kurssilla nämä harjoitukset menivät kokonaan pipariksi, kun autokoulun ABS- ja ESC-varustettu auto teki joka yrityksellä piruetteja. Tällä kertaa väistöt onnistuivat: tein neljä toistoa (kerran 60 km/h, kahdesti 70 km/h ja kerran 80 km/h), joista kolmella kerralla sain väistön tehtyä kunnialla ja kahdesti pääsin omalle kaistallekin. Ratamestarina toiminut opettaja antoi jokaisen toiston jälkeen palautetta, jonka ansiosta suoritustekniikka parani huomattavasti.
Yksi ongelma väistötehtävässä on: väistökäännös on niin nopea ja terävä, että hetkelliset gee-voimat ovat ihan kohtuulliset. Muutaman toiston jälkeen olo oli kuin lievän aivotärähdyksen jälkeen: hieman huonoa oloa ja lievää päänsärkyä. Mutta tauko selvitti sen ongelman.
Paluu lähtöpaikalle ajettiin rallisprinttirataa pitkin. Oli itse asiassa aika kivaa päästä testaamaan rata-ajoakin, vaikka en missään vaiheessa ottanut juuri riskejä. Loppuvaiheessa ajelin varsin puhtaita ideaalilinjoja (racing line) kohtuullisilla suoranopeuksilla (parhaimmillaan 50 km/h). Toki olisi kovempaakin päässyt, mutta en halunnut riskeerata ulosajoa. Kerran edelläni ajanut kaveri heitti autonsa perää aika komeasti ja taisi jopa pyörähtää piruetinkin kerran; sillä kertaa ajelin varovasti.
Tauon jälkeen väistötehtävä purettiin ja tilalle rakennettiin pujottelurata. Tein muutamia pujottelutehtäviä ja kaarretehtäviä. Tämän jälkeen päästiin leikkimieliseen kilpailuun:
Kilparata rakennettiin keiloilla koostumaan kolmesta osasta. Lähtö ja maali oli auton kokoinen ruutu. Ruudusta kohtuullisen matkan päässä oli pujottelurata. Pujotteluradan jälkeen tuli vielä yksi keila, joka piti kiertää päästääkseen takaisin pujotteluradalle. Kaikki suorittajat ajoivat autoliikkeeltä lainatulla neliveto-Audilla, jota osa oli jo aiemmin päivän aikana (mutta en minä) kokeillut. Sakkosekunteja sai, jos oikaisi radalla, tai kaatoi keilan, tai ei saanut autoa pysähtymään maaliruudun sisälle.
En halunnut ajaa ensimmäisenä, koska halusin nähdä muutaman suorituksen strategian muodostamista varten. Pian selvisi, että Audi pysähtyy hitaasti, ja useimmat ajoivatkin ruudun yli. Laskeskelin, että kymmenen sekunnin aikasakko on niin iso, että jarrutuksessa kannattaa ottaa varman päälle ja silti jää voitolle.
Taisin ajaa radan neljäntenä. Tuo Audi ei ollut lainkaan oma suosikkini: istuin oli mukava, mutta autoon oli ison miehen hankala sulloutua, eikä turvavyön laittaminen meinannut millään onnistua. Lopulta pääsin liikkeelle. Perusajatus ajossani oli se, minkä olen ratakuskien suusta monta kertaa kuullut: sladia kannattaa välttää.
Lähdin ensin varovasti, mutta kiihdytin sitten nopeasti pujotteluradalle. Otin vauhtia paljon pois jarruttamalla, mutta huomasin pian, että auto kyllä taipuu kohtuuvauhdissakin pujotteluun. Pujotteluradan jälkeen kiihdytin kääntöpaikalle, jonka puolestaan ajoin suhteellisen hitaassa vauhdissa (sladi, muistattehan). Paluupujottelukin meni ihan mallikkaasti. Lopussa melkein unohdin, että tämä Audi on hidas jarruttamaan, mutta muistin sen ajoissa: otin vauhdin pois juuri ruutuun tullessani ja rullasin ripeästi mutta jarrujen kannalta riittävän hitaasti ruutuun. Aikani oli 48 sekuntia.
Kilpailun jälkeen oli palkintojenjaon vuoro. Voittajan aika oli muistaakseni n. 39 sekuntia. Osoittautui, että aikani oli (monien muiden saamat sakot huomioonottaen) toiseksi paras. Tulin siis toiseksi. Palkinnoksi sain Audi-brändätyn ensiapulaukun. Kiitoksia!
Paluumatkalla satoi lunta, mutta muuten se meni ilman maininnan arvoisia sattumuksia.
Nyt olen väsynyt, ja iloinen toisesta sijasta. Ja toki myös kokemuksesta.
Lisäys: Poloisen Jenni on myös kirjoittanut päivästä. Mukana on myös kuvia! Itse olin liian keskittynyt suorittamiseen ottaakseni valokuvia.
Monday, January 18, 2010
Sähläilyä
Noi ei oikeasti kovin paljoa sähläilyä, suurin osa ajoista menee ihan mallikkaasti. Mutta sellaisesta tulee tylsiä postauksia.
Sen arvioiminen, milloin punaisiksi vaihtuviin valoihin pitää pysähtyä ja milloin niiden läpi voi vielä laillisesti ajaa, on minulle ollut aina hieman hankalaa. Autokouluaikana pysähdyin pari kertaa melkein kuin seinään kun refleksinomaisesti jarrutin kovaa valoihin. Ajokokeessa puolestaan ajoin sen verran myöhäisillä vihreillä valoihin, että ajattelin että hylsy tulee (tutvon mielestä ajoin oikein). Yleensä ajan mielummin läpi jos en ole varma pysähtymisestä, joskus lopetan jarrutuksen kesken kun huomaan ettei pito riitä, mutta joskus tulee tehtyä aika rajujakin jarrutuksia.
Kerran näin kävi, kun tulin Vapaudenkatua Tourulan suunnasta tarkoituksena kääntyä Kalevenakadulle. Siinä on kääntyvien kaista erotettu korokkeella muusta tiestä, ja kääntyjillä on omat liikennevalot. Valot vaihtuivat minun lähestyessäni keltaiseksi ja sitten punaiseksi, ja pysäytin. Täytyy sanoa, että niillä rajoilla oli etten olisi itse ajautunut pääopastimen ohi. Pydähdyttyäni huomasin, että takanatulija joutui väistämään vasemmalle. Mahtoiko turvaväli olla kunnossa? Totta puhuen autokoulussa minua kehoitettiin aina tarkistamaan peilistä risteystä lähestyttäessä että onko takanatulija turvallisen kaukana, mutta enhän minä sitä yleensä muista, Toisaalta se on varmaan niinkin, että kun kääntyjä jarruttaa siinä joka tapauksessa, voi pysähdys tulla takanatulevalle yllätyksenä, jarruvalot kun eivät siltä varoita.
Samassa tilanteessa kävi vielä niinkin, että meidän takaa tuli paloauto vilkut ja sireeni päällä. Rauhallisesti tarkastin, mahtaako se mahtua vierestä. Sekä minä että takanatullut lähdimme suunnilleen yhtä aikaa liikkeelle punasia päin. No, eipä siinä mitään. Yllätyksekseni huomasin, että takanani ajanut pysähtyi jalkakäytävälle tietä antaakseen. Minusta se oli tarpeetonta, Kalevankadulla on siinä kohdassa kolme kaistaa tilaa.
Kävin jouluna Helsingissä äitiäni tapaamassa – kerran sain kaivaa Punton (hehtaariarviolla) puolimetrisestä hangesta. Käytin pyhien tilaisuutta hyväkseni, ja kävin keskustassa harjoittelemassa. Silloinhan Helsingissä oli liikennettä vain Jyväskylän arkiruuhkan verran! Huomasin taas kerran totuuden, jonka havaitsin ensimmäisen kerran ajaessani Tampereella viime keväänä: on kätevää, että liikennesäännöt on samat Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä. Tosin Helsingissä tuo pitää vain osittain paikkaansa (ratikat, ja lisäksi Helsinki on Suomen liikennesääntölaboratorio). Erikoisuuksista pääsin testaaman tuon viikon aikana lähinnä Pohjolan aukiota; en oikein keksinyt mitään hyvää syytä ajaa Haagan liikenneympyrässä taikka Kivihaan tunnelissa.
Vain kerran olen saanut Puntoa houkutella käyntiin. Kovillakin pakkasilla se on muuten käynnistynyt, mitä nyt käyntiääni on tällöin tavallista rosoisempi. Kerran moottori ei kuitenkaan työpaikalta lähtiessä halunnut käynnistyä. Pakkasta taisi juuri silloin olla lähemmäs 30 astetta. Käynnistysmoottori pörähti pari kertaa laiskasti, sitten koko sähköjärjestelmä kaatui hetkeksi, minkä jälkeen käynnistysmoottori pyöri iloisesti mutta käynnistymisestä ei ollut merkkiäkään. Ladan omistamisesta on se hyöty, että tiedän, mitä tällöin pitää tehdä (se opetettiin Samaran käsikirjassa – Punton käsikirja ei mainitse ongelmaa sanallakaan): annoin auton levätä hetken, ja yritin sitten uudestaan. Kolmannella yrityksellä myös sytytykseen tuntui riittävän virtaa. Lopputulos: auto käynnissä, ajotietokone nollautunut, samoin kello. Mutta kotiin pääsin ongelmitta (ajoin pitkän lenkin akkua ladatakseni).
Kerroinko jo, kuinka kerran onnistuin sammuttamaan liikkuvan Punton moottorin? Jyväskylän Vesangantiellä välillä Paloasemankatu – Nisulankatu on alamäki ja alamäessä bussipysäkki. Ajelin ehkä kolmantena bussin perässä mäkeä alas, ja sehän rotjake pysähtyi siihen pysäkille. Minulla oli ihan mukavasti turvaväliä, joten himmailin vain ja odottelin että se pääsee taas liikkeelle, kun arvelin ettei sillä kovin kauaa mene (eikä mennyt). Vaihde oli 4 ja hidastelin jarrupolkimen avulla kytkin ylhäällä (vastavetona sille, että yleensä poljen kytkintä turhan aikaisin). Noh, moottori ei siitä tykännyt vaan rupesi yskimään. Tajusin siinä kohtaa, että vaihde saisi olla pienempikin, laitoin kytkimen pohjaan vaihtamista varten ja moottori sammui siihen! Autossa vauhtia n. 30 km/h. Samalla bussi lähti. Hetken verran meni, että sain moottorin taas käyntiin. Takanatulija jo oli melkein minua ohittamassa, mitä mahtoi ajatella.
Tarinan opetus? Sitä kytkintä saisi käyttää ennen kuin moottori rupeaa yskimään. Jälkikäteen mietin, että olisi sen varmaan saanut käyntiin vaan nostamalla kytkimen, mutta toisaalta käskikirja jyrkästi kieltää mäkistartit.
Sen arvioiminen, milloin punaisiksi vaihtuviin valoihin pitää pysähtyä ja milloin niiden läpi voi vielä laillisesti ajaa, on minulle ollut aina hieman hankalaa. Autokouluaikana pysähdyin pari kertaa melkein kuin seinään kun refleksinomaisesti jarrutin kovaa valoihin. Ajokokeessa puolestaan ajoin sen verran myöhäisillä vihreillä valoihin, että ajattelin että hylsy tulee (tutvon mielestä ajoin oikein). Yleensä ajan mielummin läpi jos en ole varma pysähtymisestä, joskus lopetan jarrutuksen kesken kun huomaan ettei pito riitä, mutta joskus tulee tehtyä aika rajujakin jarrutuksia.
Kerran näin kävi, kun tulin Vapaudenkatua Tourulan suunnasta tarkoituksena kääntyä Kalevenakadulle. Siinä on kääntyvien kaista erotettu korokkeella muusta tiestä, ja kääntyjillä on omat liikennevalot. Valot vaihtuivat minun lähestyessäni keltaiseksi ja sitten punaiseksi, ja pysäytin. Täytyy sanoa, että niillä rajoilla oli etten olisi itse ajautunut pääopastimen ohi. Pydähdyttyäni huomasin, että takanatulija joutui väistämään vasemmalle. Mahtoiko turvaväli olla kunnossa? Totta puhuen autokoulussa minua kehoitettiin aina tarkistamaan peilistä risteystä lähestyttäessä että onko takanatulija turvallisen kaukana, mutta enhän minä sitä yleensä muista, Toisaalta se on varmaan niinkin, että kun kääntyjä jarruttaa siinä joka tapauksessa, voi pysähdys tulla takanatulevalle yllätyksenä, jarruvalot kun eivät siltä varoita.
Samassa tilanteessa kävi vielä niinkin, että meidän takaa tuli paloauto vilkut ja sireeni päällä. Rauhallisesti tarkastin, mahtaako se mahtua vierestä. Sekä minä että takanatullut lähdimme suunnilleen yhtä aikaa liikkeelle punasia päin. No, eipä siinä mitään. Yllätyksekseni huomasin, että takanani ajanut pysähtyi jalkakäytävälle tietä antaakseen. Minusta se oli tarpeetonta, Kalevankadulla on siinä kohdassa kolme kaistaa tilaa.
Kävin jouluna Helsingissä äitiäni tapaamassa – kerran sain kaivaa Punton (hehtaariarviolla) puolimetrisestä hangesta. Käytin pyhien tilaisuutta hyväkseni, ja kävin keskustassa harjoittelemassa. Silloinhan Helsingissä oli liikennettä vain Jyväskylän arkiruuhkan verran! Huomasin taas kerran totuuden, jonka havaitsin ensimmäisen kerran ajaessani Tampereella viime keväänä: on kätevää, että liikennesäännöt on samat Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä. Tosin Helsingissä tuo pitää vain osittain paikkaansa (ratikat, ja lisäksi Helsinki on Suomen liikennesääntölaboratorio). Erikoisuuksista pääsin testaaman tuon viikon aikana lähinnä Pohjolan aukiota; en oikein keksinyt mitään hyvää syytä ajaa Haagan liikenneympyrässä taikka Kivihaan tunnelissa.
Vain kerran olen saanut Puntoa houkutella käyntiin. Kovillakin pakkasilla se on muuten käynnistynyt, mitä nyt käyntiääni on tällöin tavallista rosoisempi. Kerran moottori ei kuitenkaan työpaikalta lähtiessä halunnut käynnistyä. Pakkasta taisi juuri silloin olla lähemmäs 30 astetta. Käynnistysmoottori pörähti pari kertaa laiskasti, sitten koko sähköjärjestelmä kaatui hetkeksi, minkä jälkeen käynnistysmoottori pyöri iloisesti mutta käynnistymisestä ei ollut merkkiäkään. Ladan omistamisesta on se hyöty, että tiedän, mitä tällöin pitää tehdä (se opetettiin Samaran käsikirjassa – Punton käsikirja ei mainitse ongelmaa sanallakaan): annoin auton levätä hetken, ja yritin sitten uudestaan. Kolmannella yrityksellä myös sytytykseen tuntui riittävän virtaa. Lopputulos: auto käynnissä, ajotietokone nollautunut, samoin kello. Mutta kotiin pääsin ongelmitta (ajoin pitkän lenkin akkua ladatakseni).
Kerroinko jo, kuinka kerran onnistuin sammuttamaan liikkuvan Punton moottorin? Jyväskylän Vesangantiellä välillä Paloasemankatu – Nisulankatu on alamäki ja alamäessä bussipysäkki. Ajelin ehkä kolmantena bussin perässä mäkeä alas, ja sehän rotjake pysähtyi siihen pysäkille. Minulla oli ihan mukavasti turvaväliä, joten himmailin vain ja odottelin että se pääsee taas liikkeelle, kun arvelin ettei sillä kovin kauaa mene (eikä mennyt). Vaihde oli 4 ja hidastelin jarrupolkimen avulla kytkin ylhäällä (vastavetona sille, että yleensä poljen kytkintä turhan aikaisin). Noh, moottori ei siitä tykännyt vaan rupesi yskimään. Tajusin siinä kohtaa, että vaihde saisi olla pienempikin, laitoin kytkimen pohjaan vaihtamista varten ja moottori sammui siihen! Autossa vauhtia n. 30 km/h. Samalla bussi lähti. Hetken verran meni, että sain moottorin taas käyntiin. Takanatulija jo oli melkein minua ohittamassa, mitä mahtoi ajatella.
Tarinan opetus? Sitä kytkintä saisi käyttää ennen kuin moottori rupeaa yskimään. Jälkikäteen mietin, että olisi sen varmaan saanut käyntiin vaan nostamalla kytkimen, mutta toisaalta käskikirja jyrkästi kieltää mäkistartit.
Subscribe to:
Posts (Atom)